Häkki ja virikkeet


Marsu viettää suuren osan elämästään häkissä, joten häkin tulisi olla tilava ja virikerikas. Lain mukaan minimikoko yhdelle marsulle on 45 cm X 75 cm, ylärajaa ei ole! Parhaimpia häkkejä ovat tavalliset kanihäkit tai kokomuovinen duna. Terraariot ja akvaariot ovat hankalia siivota ja niissä ilma kiertää aika huonosti, joten niitä ei marsulle suositella. Häkki siivotaan ainakin kerran viikossa. Kuivikkeena parhaiten toimii isolastuinen kutterinpuru tai pölyämätön puuhake Mörtti Röpö. Sahanpuru on liian pientä ja pölyävää ja se sotkee marsun turkin. Sanomalehteä ei tulisi käyttää, sillä syötynä se voi aihauttaa myrkytyksen tai tukkeutuman suolistoon. Se ei myöskään tee hyvää marsun tassunpohjille. Pitkäkarvaisilla marsuilla kuivikkeena kannattaa käyttää esim. puupellettiä, sillä puru saattaa tehdä turkkiin paakkuja tai muuta sotkua. Mikäli marsut asuvat omissa tiloissaan voidaan kuivikkeena käyttää myös turvetta. Turve pölyää ja sotkee paljon, joten sitä ei suositella samoihin tiloihin, joissa ihmiset asuvat. Muuten turve on kuivikkeista ehkä jopa parhain.

 


Juomapullo, ruokakuppi sekä pesämökki ovat marsun perustarvikkeet. Lisäksi suolakivi ja kalkkikivi ovat tarpeellisia. Ruokakupin tulee olla tarpeeksi painava, ettei marsu kaada sitä ruokaillessaan. Lisäksi marsu tarvitsee kynsisakset sekä kamman tai harjan. Mukavan lisän häkkiin tuo häkin nurkkaan rakennettu riippukeinu. Monet marsut tykkäävät hypätä riippukeinuun nukkumaan. Lisäksi sen alla on kiva piilotella. Hyvä keino saada laiska marsu liikkumaan on laittaa häkin pinnoihin kiinni erilaisia nameja, jotta marsu joutuu kurkottamaan ne saadakseen. Esimerkiksi näkkileivän voi kiinnittää pinnoihin pyykkipojalla. Mukavia väriläiskiä arkeen ovat myös erilaiset putket, ruukut sekä laatikot. Lattialle voi myös antaa marsuille pyhkeen, jonka kanssa riittää puuhaa. Mitä enemmän keksit marsulle puuhaa ja tekemistä, sen onnellisempi sen on!